Kasvattajasitoumus

Kasvattajasitoumusta kohtaan saapui huhtikuun puoliväliin 2009 mennessä vain kaksi kyselyä sähköpostitse. Sitoumus olisi ollut connemaratreffien teemana 4. huhtikuuta 2009, mutta treffit peruttiin osallistujien vähyyden vuoksi.

Sähköpostitse saapuneiden kysymysten kohtaan connemarayhdistyksen johtokunta totesi seuraavaa:

  • Kasvattajasitoumus perustuu kasvattajan omaehtoiseen haluun sitoutua noudattamaan hyviä hevosenpitotapoja ja jalostusohjesääntöä sekä haluun kehittää omaa osaamistaan. Sitoumus ei saa muodostua naapureiden tai muiden tuttavien väyläksi kanteluiden tekemiseksi. Valvonta on viranomaisvalvontaa: jos joku kokee, että on tarpeen tehdä ilmoitus esim. huonosta hevosenpidosta, hän tekee sen paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle. Valvoja päättää käyntinsä jälkeen, onko aihetta toimenpiteisiin vai ei. Vasta viranomaisen päätöksen jälkeen yhdistys voi halutessaan puuttua asiaan antamalla huomautuksen tai purkamalla kasvattajasitoumuksen. Viranomainen on toimenpidepäätöstään tehdessään aina puolueeton - connemarayhdistyksen johtokunnan tai jäsenten väliset suhteet eivät siihen vaikuta.

  • Yhdistyksen suositus on, että connemaraponeja käytetään ainoastaan puhdasrotuisten jalostusohjesäännön mukaisten connemaraponien tai ratsuponien jalostusohjelman mukaisten ratsuponien tuottamiseen. Oriin omistaja voi kuitenkin tapauskohtaisesti harkita ottaako hän oriilleen astutettavaksi esim. tamman, jonka jälkeläinen muutaman sukupolven kuluttua hyväksytään ratsuponiksi (esim. tilastohevoseksi rekisteröity puoliveritamma). Eri ponirotujen väliset risteytykset ja lv/sh-risteytykset eivät ole hyväksyttäviä. Ktk-kelpoisen connemaratamman astuttaminen muulla kuin jalostukseen hyväksytyllä connemaraoriilla tai ratsuponien jalostusohjelman mukaisesti jalostukseen hyväksytyllä oriilla ei ole hyväksyttävää. Kanteluja ei käsitellä, mutta astutukset selviävät vuosittain Hippoksen tietokannasta.

  • Perinnölliset jalostusta haittaavat viat on listattu ICCPS:n eläinlääkäreiden tarkastuslomakkeessa. Lisäksi Suomen Hippoksella on olemassa oma listansa. Tällä listalla olevat viat eivät kaikki kuitenkaan ole kokonaan jalostuksesta pois sulkevia; osa on sellaisia, että orikin voidaan hyväksyä maininnalla. Jalostukseen käytettävät connemaratammat kantakirjataan, ja lautakunta kiinnittää huomiota esitettyjen eläinten terveydentilaan. Tarvittaessa lautakunta lähettää tamman eläinlääkärin tutkittavaksi ennenkuin kantakirjaus vahvistetaan.


Kasvattajasitoumuslomake


  Takaisin