Artikkeleita

Minna Mäenpää

SUKULAISUUKSISTA JA SUKUSIITOKSESTA

Astutusvalintoja mietittäessä kannattaa kiinnittää huomiota myös ponien välisiin sukulaisuuksiin, jotta ei paritettaisi liian läheisiä sukulaisia keskenään. Tämä on vaarana varsinkin silloin, kun populaation koko on pieni ja tarjolla on vain vähän orivaihtoehtoja.
Sukulaisuudeksi kutsutaan yksilöiden todennäköistä samojen geenien osuutta, joka on tullut perimän kautta. Sukulaisuuksien määrittelyssä on perustana se, että yksilö saa ½ geeneis- tään isältä ja ½ emältä, jolloin yksilön sukulaisuussuhde vanhempansa kanssa on 50 %.

Sukulaisuusaste puoliintuu aina, kun mennään sukupolvia taaksepäin.

Yksilöiden välisiä sukulaisuusasteita voidaan määritellä yksinkertaisissa tapauksissa niin sanotun polkumenetelmän mukaan. Sukulaisuuksia laskettaessa otetaan huomioon yksilöiden yhteisten kantavanhempien ja niitä yhdistävien sukupolvien lukumäärä. Ohessa tästä kaksi esimerkkiä.

Yksi yhteinen kantavanhempi
Mikäli yksilöillä on yksi yhteinen kantavanhempi, yksilöiden A ja B sukulaisuusaste aAB on (1/2)n, jossa n = A:ta ja B:tä yhdistävien sukupolvien lukumäärä.

Useampia yhteisiä kantavanhempia
Kun yksilöillä on useampia yhteisiä kantavanhempia, niiden kantavanhempien kautta tuleva sukulaisuus lasketaan yhteen. Alla olevassa esimerkissä on kaksi yhteistä kantavanhempaa C ja F, joten yksilöiden A ja B sukulaisuussuhteet saadaan seuraavasti:

Sukusiitos
Edellä mainitut sukulaisuudet täytyy tietää, jotta voidaan laskea yksilön sukusiitosaste. Tulevan varsan sukusiitosaste on puolet sen vanhempien sukulaisuusasteesta. Varsan sukusiitosaste ei siis riipu vanhempien sukusiitosasteista, vaan pelkästään siitä, kuinka paljon vanhemmat ovat sukua keskenään.
Sukusiitos nostaa todennäköisyyttä sille, että sekä toivotut että ei-toivotut ominaisuudet kaksinkertaistuvat ja sitä kautta lisääntyvät myös mm. perinnölliset sairaudet. Sukusiitoksella on erityisesti negatiivinen vaikutus hedelmällisyysominaisuuksiin sekä muihin elinvoimaominaisuuksiin. Sukusiitoksen kasvaminen populaatiossa vaikuttaa siihen, että eläimet ovat perintötekijöiltään yhä enemmässä määrin samanlaisia. Tällöin geneettinen muuntelu vähenee ja lopulta ei enää pystytä valitsemaan perinnöllisesti parhaita eläimiä.
Haitallisen sukusiitosasteen rajana pidetään yleensä kymmentä prosenttia, mutta kokonaisuudessa rodun jalostusta ajatellen sukusiitosaste tulisi pyrkiä pitämään alle kuuden prosentin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että serkusparituksia tulisi välttää (varsan sukusiitosaste 6,25). Toki tämäkin luku on vielä melko korkea. Perussääntönä voisikin pitää sitä, että samoja yksilöitä ei mielellään saisi esiintyä tulevan varsan sukutaulussa kolmessa ensimmäisessä sukupolvessa.
Koska osa hevos- ja ponipopulaatioista on ns. suljettuja eli niihin ei risteytetä yksilöitä muista roduista, niin sukusiitos on väistämätön asia jossakin vaiheessa, vaikka lähisukulaisten parittamista vältettäisiinkin. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että myös yksittäiset kasvattajat kiinnittäisivät asiaan huomiota.

Connemaraponeilla on kansainvälisissä rekisteröintisäädöksissä ainoana rotuna asetettu rajat voimakkaan sukusiitoksen kautta syntyneiden varsojen rekisteröinnille. Näiden säädösten mukaan connemaroina ei rekisteröidä varsoja, joiden vanhemmat ovat puolisisaruksia tai sitä läheisempää sukua toisilleen.

  Takaisin